Loppukesän ja alkusyksyn olemme Triinen kanssa yrittäneet urheasti kisata. 2-luokka ei vaan ole lähtenyt lentoon toivotuilla tuloksilla. Orivedellä saimme yhden hylyn ja toisen radan keskeytin kontaktiloikan takia. Takujen kisoissa Triine tuli kaksi kertaa neljännelle sijalle, mutta teki kontakti- ja pujotteluvirheitä. Walatin kisoissa tuli pohjanoteeraus, kun koira löysi kentän perältä kiinnostavaa nuuskittavaa ja juuttui sinne. Myös emäntä hätäili ohjauksesssa ja teki aivan alkeellisia virheitä.

Triine pysähtyy treeneissä puomin ja A:n kontakteille kuin bostikilla liimaten ja pujottelee lennokkaasti. Kisoissa koira on ollut niin kierroksilla, että se loikkaa reippaasti kontaktiesteiltä (välillä jalat osuu kontaktille, välillä ei) ja pujottelu menee usein sekaisin. Olen yrittänyt keskeyttää radat kontaktivirheen jälkeen, mutta koira ei ole tuntunut sisäistävän ideaa.

Viime viikonloppuna päätin kokeilla uutta konstia. Olimme Hattulassa kisaamassa ja ensimmäisellä radalla oli toisena esteenä puomi, jonka kontaktilta Triine loikkasi yli. Palautin koiran takaisin kontaktille, kehuin ja vapautin sen, ja sitten lähdimme pois radalta tuomarin ohjeiden mukaan. Maalisuoralla annoin Triinen suorittaa pari estettä, joten sain radan jälkeen palkattua koiran suorituksesta. Mietin silloin, että meneeköhän tässä nyt puoli vuotta tahkotessa sitä, mitä ohaaja ajaa takaa. Yllätys olikin melkoinen, kun seuraavalla radalla Triine pysähtyi sekä A:n, keinun, että maalisuoralla olleen puomin kontakteille! Harmikseni en itse ollut oppinut virheistäni, joten hylky tuli putkin jälkeen rynniessäni vauhdilla eteenpäin, jollon Triiine hyppäsi putken jälkeen näkemänsä väärän esteen. Olin joka tapauksessa innoissani ensimmäisistä kisoissa onnistuneista kontakteista!

Ansalla alkoi juuri juoksu, joten sen kanssa ei hetkeen ole kisasuunnitelmia. Onneksi treenihallissamme saa treenata juoksuisetkin nartut juoksuhousut jalassa. Sain tällä viikolla Ansalle paikan samasta ryhmästä, jossa Triinen kanssa treenaamme. Puin koiralle pöksyt jalkaan ennen halliin menoa, eikä koira niitä edes noteerannut: se sinkoili radalla kuin tykki. Tunnin päätteeksi menin treenaamaan seuramme omalle kentälle Wapun kanssa "eläkeläisagilitya". Onneksi Wapun kanssa sai hieman himmailla, sillä olin melkoisen poikki!

Wapun kanssa olemme kokeilleet uutta lajia: rally-tokoa. Koirakerhossamme järjestettiin viiden kerran alkeiskurssi ja halusin kokeilla sopisiko laji Wapulle. Wappu oli kyllä innoissaan lajista, mutta aluksi sitä kiinnosti tavattomasti myös hallin maton tuoksut. Lopulta sain naksuttimen avulla sen kuonon nousemaan maasta ja loppuosa kurssista sujuikin varsin mukavasti. Wapun tempperamentti tuli hyvin esiin myös tässä lajissa: kun toiset koriat suorittivat liikkeet rauhallisesti, Wappu mennä viipotti terrierimäisen täpäkästi. Jäämme odottelemaan jatkokurssia.

Wanda kävi sydänkontrollissa viime viikonloppuna. Tulokset olivat mukavaa kuultavaa: läppävika ei ole pahentunut. Wanda syö sydänlääkkeitä ja nukkuu paljon, mutta sydänvika ei sinänsä näytä sitä vaivaavan. Kesällä koira matkusteli siskoni perheen mukana ympäri Suomea aina Lappia myöten. Wanda nautti pitkospuilla juoksemisesta ja auringossa makailusta.

Koirakolmikko on sopeutunut hyvin syksyn uuteen rytmiin, jolloin aamulla herätään kukonlaulun aikaan ja odotellaan päivä emäntää töistä. Iltapäivällä olen yrittänyt viedä mahdollisuuksien mukaan koiria metsään, jotta ne pääsisivät juoksemaan vapaina  - tosin ei nyt, kun Ansalla on juoksu. Juuri ennen juoksun alkua koirat ehtivät päästä uimaan Kangasalan Vesijärveen. Triine tosi nykyisin mielummin kahlailee keppien perässä, mutta Wappu ja Ansa uivat kilpaa hakemaan keppiä järvestä. Wappu oli uintireissusta niin onnellinen, että pomppi vielä kotonakin koko 10-vuotiaan olemuksella!

Ilokseni sain huomata, että minikoirien finaaliin selvisi russeleita melkoinen joukko. Kymmenessä vuodessa russelista on tullut hyvin suosittu miniluokan agilitykoirarotu. Jännitystä riittikin kahdelle päivälle melkoisesti. Lopputuloksissa Wapun siskopuoli Kipsu oli 19. ja täysveli Nikke 24. Molemmilla on sama isä Vili, joka oli aikoinaan MM-joukkueessa varasijalla.

Kotiin palattuamme olemme agilityn treenaamisen lisäksi jatkaneet mejä-treenejä. Tällä viikolla koirat pääsivät nuuhkimaan vuorokauden vanha jälkeä. Wapun jälki oli erityisen haastava hankalan maaston takia, sillä välillä etenimme korkeassa heinikossa ja jos jonkinlaisissa ryteiköissä. Valitettavasti merkkauksemme ei tahtonut paikoin näkyä, joten jouduin välillä pysäyttämään koiran, kun en tiennyt olimmeko jäljellä. Wappu teki välillä kaarroksia, joten minun olisi pitänyt pystyä tarkemmin seuraamaan sitä, onko koira jäljellä vai tekemässä hukkaa. Joudun siis vielä kehittelemään pyykkipoika+nauha -viritelmiäni.

Triine ja Ansa saivat myös lyhyet jäljet, jotka molemmat ajoivat innokkaasti. Välillä tuli pieniä kaarroksia, mutta kumpikin löysi takaisin jäljelle oma-aloitteisesti. Peuransorkat ovat pakastimesta huvenneet, joten tällä kertaa kaadolla oli palkintona rasia, jossa oli makupaloja. Ahneelle Triinelle se sopi vallan mainiosti.

Treenikaverinamme oli agility-ystäväni, jonka bretagnenbassetit saivat kokeilla ensimmäistä kertaa omaa jälkeä. Nuorempi oli vasta 14 viikkoa vanha ja selvitti lyhyen jäljen tarmokkaasti. Lämpötila oli huikeat +28 astetta, joten lopuksi treenikaverini tarjoavat munkkipossut kylmän juoman kera maistuivat taivaalliselta metsätien reunassa.

MM-kisakarsinnoissa oli myynnissä alennuksessa Ottosonin koirien älypelejä. Ostin niitä kaksi, toisen Wandalle ja toisen omille koirilleni. Pakkauksessa ilmoitettiin pelien vaikeustasoksi 2. Pelissä koiran on siirrettävä liikkuvia kiekkoja, joiden alla on makupaloja piilossa. Lisäksi pelissä on kaksi puista kuppia alassuin käännettynä, jotka koiran tulisi nostaa hampaillaan ilmaan.

Ryhdyimme siskoni kanssa mielenkiinnolla testaamaan pelejä. Mutta ovatko pelit todella ÄLYpelejä vai AHNEUSpelejä? Nimittäin molemmat välkyt Wanda ja Wappu (sekä hieman vähemmän välkympi Ansa) aloittavat kyllä innolla makupalojen etsinnän, mutta luovuttavat jossain vaiheessa ja pyytävät apua tai vihjeitä. Sen sijaan Triine - joka ei mielestäni ole penaalin terävin kynä - selvittää pelin vaivatta. Hurjalla tarmolla se raapii tassuillaan kiekkoja sivuun, ja pökkii kuonollaan tai nostaa hampaillaan puukupit paikoiltaan. 

Helppoa kuin heinänteko, tuumii Triine.

Toinen kesän tärkeistä ajanvietteistä on uinti. Kaikki koirani ovat hulluna uimiseen, mutta valitettavasti Wapun voi päästää järveen vain säästeliäästi. Koira nimittäin alkaa rapsutella itseään uinnin jälkeen. Olen nyt kokeillut koirille ruokalisänä erityistä öljyä, jonka pitäisi auttaa turkin ja ihon kutinaan. Edellen Wappu rapsuttelee itseään, mutta hotspotilta olemme onneksi säästyneet. Kuinka vaikea onkaan kiertää Wapun kanssa järvet, kun koira hinkuaa uimaan joka päivä!

Viime viikonlopun helteissä koirat kuitenkin pääsivät pulahtamaan Näsijärveen. Mukana oli koirien uusi suosikkilelu: kelluva Wuppa. Wappua katsellessa voi ihmetellä, mitä russeli tekee hännällään uidessaan? Matkalla lelua noutamaan häntä heiluu puolelta toiselle, mutta entäpä koiran lähestyessä rantaa...

Onko häntä masto vai vakaaja?

Triinekin innostui noutamaan lelua järvestä:

Ansa ei halua luovuttaa ihanaa lelua, vaan jää seisoskelemaan rantaveteen aarteensa kanssa.

Olemme Ansan kanssa olleet kesän aikana tapakasvatuskurssilla. Kurssilla on harjoiteltu aivan perusasioita, kuten rauhoittumista, kouluttajan käsittelyn "kestämistä", ohituksia ja luoksetuloa. Ansa osaa luoksetulon hyvin, mutta koiralle on tuonut haastetta rauhoittua ja keskittyä tehtäviin muiden koirien läsnäollessa. Kurssi on sopinut meille hyvin kesäohjelmaksi.

Nyt kurssilla on kahden viikon tauko, ja kouluttaja antoi meille tehtäväksi opettaa koiralle jonkin tempun ensi kertaa varten. Tajusin, että Ansa osaa hädin tuskin antaa tassua! Monen koiran laumassa käy juuri näin: ensimmäinen ja toinen koira osaavat toistakymmentä temppua, mutta siitä eteenpäin ei enää omistajan aika riitäkään temppujen opettamiseen. Triinekin osaa vain muutaman tempun. Aloin heti kehitellä Ansalle temppurepertuaaria. Kerron seuraavassa blogissa miten onnistuimme.

Viralliset kisat sujuivat kuitenkin ihan mukavasti, vaikka molemmat radat menivät railakkaasti hyllyttäen. Kisapaikka oli seuran oma halli, joka on Ansalle tuttu. Ansa jäi molemmilla kerroilla lähtöön odottamaan lähtökäskyä ja agilityradalla otti kontaktit. Ekalla radalla pujottelu sujui, mutta hyppyradalla koiralla alkoi olla jo malttamattomuutta, joten pujottelua jäätiinkin takkuamaan toviksi. Ylimääräisiä putkiakin löytyi, mutta maaliin asti tultiin ja vauhdilla. Korostan sanaa  v a u h d i l l a.  Katsoin radat videolta jälkeenpäin, ja Ansa todella tykittää menemään. Positiivisena puolena siis todettakoon, että tätä koiraa ei ainakaan tarvitse motivoida lajiin, eikä tarvitse olla huolissaan koiran vauhdin puuttumisesta! Emännän vauhti onkin sitten asia erikseen...

Agirotu pidettiin tänä vuonna naapurikunnassa. Suunnittelimme ensin hauskaa perhejoukkuetta joukkuekisaan, sillä Ansan ja Svea-siskon molemmat vanhemmat ovat agilitykoiria. Lopulta Svealle ja Triinelle tuli juoksu, ja Ansa olisi kuulunut ennemmin aloitteleviin kuin kilpaileviin. Niinpä russelijoukkueessa  R.O.H.K.E.L.I.K.O.T  kisasi perheestä vain isä Hurri. Koska olin ilmoittautunut alunperin joukkueenjohtajaksi, olin tietysti paikan päällä kannustamassa joukkuetta. Helteisessä säässä joukkue selvisi haastavasta kisaradasta hienosti, vaikka sijoitus jäikin häntäpäähän. Mutta joukkuekisassa tärkeintä on fiilis!

Kisatapahtumassa Ansa tapasi isänsä. Eivätkö olekin tytär (vas) ja isä samannäköiset?

Muuten Ansa vietti kisapäivän lähinnä boksissa kisahulinaa seuraamalla. Sitä se agilitykoiran elämän on.

Mejää olemme taas treenanneet parin jäljen verran. On se vaan hikistä hommaa! Jos yhdelle koiralle jäljen tekeminen on omalla tavallaan vaivalloista, niin entäpä kolmelle. Päätreenaajamme on Wappu, jolle pyrin tekemään koko ajan pidempää ja vanhempaa jälkeä. Mutta kun on metsässä veren, sienen ja hirvensorkan kanssa, tekee sitä samalla jonkinlaiset jäljet kahdelle muullekin. Kaikki ovat olleet innostuneita lajista. Ansalla eilen oikein häntä heilui, kun se pääsi jäljen alkuun. Lyhytkin jälki on koiralle hyvää kuonotyöskentelyä ja aivojumppaa.

Viime viikolla tuli taas mielenkiintoinen muistutus siitä, miten pennun ensimmäisten kuukausien kokemukset jäävät syvälle muistiin. Wapun ensimmäinen koiratuttavuus muunrotuisista koirista oli naapurissamme asunut meksikonkarvatonkoira. Wappu tapasi koiran ollessaan vain hieman marsua suurempi, ja ihaili vuotta vanhempaa koiraa tavattomasti. Aina koirien tavatessa Wappu mielisteli isompaa koiraa nuollen sen suupieliä ja kellahtamalla selälleen. Meksikonkarvatonkoira oli tästä pikku mielistelijästä vaivautunut, ja otti aina Wappu-pennun pään suuhunsa. Oli se näky! Wappu jatkoi mielistelyä aikuisikään saakka, ja tämä koira oli taatusti ainoa koira, jota itsetietoinen Wappu mielisteli.

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa vanhoilla kotikulmilla uittamassa koiria. Paluumatkalla törmäsin yllättäen tuttuun koiraan ja hänen emäntäänsä. Jännityksellä seurasimme, mitä koirat tuumivat toisistaan 3 - 4 vuoden eron jälkeen. Wappu on melkoinen ärvänä vieraita koiria kohtaan, mutta nyt se tunnisti heti vanhan ystävänsä. Wappu meni leikkiinkutsuasentoon ja kellahti selälleen vanhan ystävänsä eteen. Meksikonkarvatonkoira oli edelleen yhtä vaivautuneen näköinen kuin ennenkin, mutta ei sentään yrittänyt mahduttaa Wapun päätä suuhunsa. Tällaisia jälleennäkemisiä on ihana päästä seuraamaan!

Kesä on vuoden parasta aikaa sekä emännälle ja koirille! Aamulenkeillä olemme nauttineet ihanasta auringonpaisteesta ja kesäisestä luonnosta. Vihdoin emännän ja Ansan sisäiset kellotkin alkavat kääntyä loma-aikatauluun, emmekä kumpikaan herää enää kukonlaulun aikaan.

Toukokuussa Wappu täytti kunnioitettavat 10 vuotta.Täyden kympin kunniaksi on aika aloittaa Wapun kanssa uusi harrastus, jota tosin olemme kokeilleet jo aiemminkin, eli metsäjälki. Metsä- eli verijäljessä koira opetetaan jäljestämään haavoittunutta eläintä. Koiralle tehdään verisen sienen avulla jälki metsään, ja koira jäljittää jälkiliinassa reitin "kaadolle". Tarkoitukseni ei ole lähteä Wapun kanssa haavakkohirviä etsimään, mutta harrastus itsessään sopii Wapulle hyvin, koska se harjoitteli nuorena koiraetsintää Wandan treenien yhteydessä.

Olen tehnyt koirille yhdet harjoitusjäljet. Wapun jäljessä oli yksi kulma, ja Triine & Ansa saivat kokeilla lyhyttä suoraa jäljeä. Kaikki jäljestivät innolla ja Wapulle juttu oli selvästi aivan tuttua. Jäljen päässä odotti aito peuranjalka, joka herätti koirissa melkoista kiinnostusta. Peuranjalkoja olen saanut pakastettuina ystävältäni, jonka veljet harrastavat metsästystä. Tästä eteenpäin alan vain pidentämään jälkeä ja vanhentamaan aikaa, jonka jälki odottaa metsässä. Katsotaan pääsemmekö Wapun kanssa oikein viralliseen kokeeseen tässä lajissa.

Ansa on käynyt virallisissa silmä- ja polvitarkastuksissa, ja todettu terveeksi! Kesän alussa kävimme myös epävirallisissa agilitykilpailuissa, joissa Ansa tuli toiseksi (kisaajia oli enmmän kuin kaksi kappaletta!), vaikka keräsi 15 virhepistettä juoksentelemalla innoissaan kolmen esteen ohi. Helpottavaa oli kuitenkin se, että Ansa jäi kiltisti lähtöön odottamaan minulta lähtölupaa ja otti hienot pysäytyskontaktit A:lla ja puomilla - A:lla peräti kahdesti.

Olen viimeiset viikot käynyt Ansan kanssa ammattikouluttajan opissa, mutta siellä meinaa kerta kaikkiaan mennä usko omiin mahdollisuuksiin, vaikka kouluttaja on hyvä. Ansa on kyllä innokas ja oppii koko ajan, mutta sen nopeus on jotain käsittämätöntä. Tai sitten minun hitauteni juosta ja ohjata on jotain aivan käsittämätöntä. Joka tapauksessa koira etenee kuin sinko ja olen koko ajan myöhässä. Jossain vaiheessa virallisiin kisoihin on vain uskallauduttava, vaikka koira tuntuu sähläävään viikosta toiseen. Toisaalta Ansa kestää hämmästyttävän hyvin sen, että joudumme treenaamaan samoja kohtia uudestaan ja uudestaan. Koira rakastaa lajia!

Triine täytti juhannuksena kuusi vuotta. Kesän aikana saimme kilpailuvalmiiden tottelevaisuuskurssin päätökseen ja nyt mietin jatkoa. Olisi hienoa kokeilla sen kanssa virallista koetta, mutta paikallamakuu ei vielä onnistu millään. Ahne koira ei millään malttaisi odotella kahta minuuttia paikallaan. Huomaan laiskistuvani treenaamisessa, jos en ole viikoittain kokoontuvassa ryhmässä.

Olen pyrkinyt käymään kaikkien koirieni kanssa tottelevaisuuskurssilla, sillä kolmen koiran kanssa liikkuessa ei tottelevaisuudesta todellakaan ole haittaa. Seuraavaksi olisi vuorossa Ansa. Olin Ansan kanssa toissa kesänä lyhyellä tokon alkeiskurssilla ja nyt olen odotellut uutta mahdollisuutta. Seurassamme ei ole kesän ajaksi löytynyt sopivaa ryhmää, mutta ensi viikolla alkaa tapakasvatuskurssi, jonne olemme ilmoittautuneet. Eipä tapakasvatus ole ollenkaan huonompi juttu koiralle, joka varastaa kaikki emännän tavarat, kuten kännykän ja kaukosäätimen!

Koiraharrastusten ohessa voi kesällä nauttia vaikkapa päiväkahvista kahvilassa, jonka pihalle saa tulla koirien kanssa - vesikuppejakin on tarjolla. Tällainen paikka löytyi Haiharan Kahvikamarista. Näihin näkymiin ja tunnelmiin päättyy kesäkuun tervehdys Vikkelätassulan väeltä.

Tässä Seinäjoella mini 2-luokan hyppyradan toiseksi tullut (ja LUVA:n) saanut Triine palkintoineen. Ohjaaja laittoi ruusukkeen fiksusti pokaalin päälle siten, ettei pokaalia näy. Saimme palkinnoksi myös Hurtan kaulapannan, joka tuli kuin tilauksesta, sillä olin juuri hankkimassa Triinelle uutta kaulapantaa.

Vihdoinkin kevät on saapunut näille leveysasteille. Jokin aika sitten tuskailin aamulenkillä kevään viivästymistä, kun toukokuussa piti ulkoilla pipo päässä ja hanskat kädessä. Nyt tuntuu jo keväiseltä! Koirat ovat makoilleet takapihalla auringossa ja emäntä on innoissaan. Minusta toukokuu on vuoden ihanin kuukausi. Olen oikea kesän lapsi, mutta sitten kun kesä alkaa, se menee aina jotenkin vauhdilla läpi. Jos kesä on sateinen (kuten viime kesä), fiilis on kuin petetyksi tulleella. Toukokuussa voi vielä suunnitella ja odotella kesää, joka on vasta tulossa.

Herään arkiaamuisin kukonlaulun aikaan, jotta ehdin ulkoiluttaa koirat kunnolla ennen kuin lähden töihin. Työmatkani on kaupungin sisällä pitkä, joten sekin vie aikaa. Valitettavasti sisäinen kelloni on niin tarkka, että herään kukonlaulun aikaan myös viikonloppuisin. Olen alkanut ottaa tästä asiasta ilon irti ja lähdemme pitkälle aamulenkille metsään.

Kevätaamuina metsässä on ihana tunnelma. Yleensä olemme vielä ainoat lenkkeilijät, joten saamme nauttia tästä tunnelmasta rauhassa. Eilen otin vaatimattomalla digikamerallani kuvia lenkiltämme.

Auringonsäteet siivilöityivät metsätielle kauniisti. Koirilla riitti nuuskuteltavaa. Triine kulkee etunenässä tiedustelijana.

Kasveissa on vielä aamukastetta. Ansa laiduntaa ja mutustelee heinää.

Aivan surkealla digikamerallakin voi saada tällaisia kuvia!

Metsässä lenkkeily on rentouttavaa, mutta toisaalta stressaavaa, sillä olen huolissani käärmeistä koko ajan. Katseeni pyyhkii koko ajan metsäpolkuja ja jos joku koirista pysähtyy nuuhkimaan jotain, yritän nähdä onko sen edessä mahdollisesti käärme.

Helatorstaina menimme yhdelle vakilenkkireiteistämme, ja löysimme nirhatun kyykäärmeen! Otus herätti minussa sellaisia puistatuksia, että seuraavan kerran menemme samalle reitille syyspakkasten tultua!

Lenkin jälkeen nappasin Triinestä ja Ansasta vielä punkit, jotka onneksi eivät olleet vielä kiinnittyneet. Kaikki kesän kiusankappaleet samana päivänä! Illalla oloni ei ollut erityisen rentoutunut.

Triinen tokokurssi on alkanut hyvin. Olimme samalla kouluttajalla viimeksi marraskuussa ja kurssin ekalla kerralla saimme esitellä aiemmin opeteltuja liikkeitä. Kouluttaja kehui, että seuraamisemme ja luoksetulomme on kehittynyt. Olen talvella treenannut jonkin verran sisällä, ja ahtaassa tilassa kun treenaa, alkaa koira seurata pakon edessä aika lähellä ohjaajaa. Nyt kevään tultua voin vihdoinkin hyödyntää pientä takapihaamme myös tokotreenaukseen. Niin paljon puuhaa ja niin vähän aikaa! Toivottavasti ensi kesä on säiden puolesta aurinkoisempi kuin viime kesä, niin saamme nauttia ulkona treenaamisesta kastumatta.

Ja sitten synttäriuutisia: Wappu täytti tällä viikolla 10 vuotta! Synttärisankari vietti juhlansa metsälenkillä. Wapulla ei ikä menoa haittaa: edelleen koira protestoi, jos metsälenkki kestää alle tunnin. Siinä on koira, jolla on päässään kello, kalenteri ja ajastin! 

Lähtövuoromme oli ensimmäisenä, mikä ei sovi Triinelle ollenkaan. Kun rataantutustumisen jälkeen hain koiran radalle, se oli ylikierroksilla ja huonossa kisavireessä. Koira esitti möllitasoista agilitya, johon kuului sähläystä kepeillä, kieltoja ja juuttuminen nuuskuttelemaan kenttää! Tällaista ei ole sattunut sitten viime juhannuksen, jolloin kisasimme nurmikentällä. Fiksuna ohjaajana olisin ottanut koiran radalta kesken pois, mutta sinnittelin maaliin asti.

Ennen seuraavaa starttia menin Triinen kanssa ulos treenailemaan tottelevaisuutta ja leikkimään loppuunajetulla vinkulelulla. Vaikka Lagun uusi halli on vielä keskeneräinen (mm. valaistus oli vielä heikohko), oli ulos raivattu ruhtinaallisesti tilaa touhuta koiran kanssa. Esittelin Triinelle vielä huippupalkan, joka odottaisi maalissa: äitini tekemiä lihapullia. Lamppu syttyi Triinen päässä, ja hyppyradalle sainkin aivan toisenlaisen koiran.

Triine oli jo lähdössä napakampi ja kesti hyvin sen, että siirsin sen lähtöpaikkaa oikeaan kohtaan jokusen kerran. Koko hyppyradan koira eteni vauhdilla - ainoastaan okserilla se hidasti ja hyppäsi hieman varovasti, sillä viime kisoissa ohjasin sen okserille niin huonosti, että koira rämähti rimojen päälle. Onneksi Triine sai taas loppusuoralla kunnon vauhdista kiinni, ja loppujen lopuksi tulimme toiseksi ja saimme LUVA:n!

Huomenna aloitamme Triinen kanssa tokokurssin kilpailuvalmiiden ryhmässä. Emme kyllä ole kilpailuvalmiita, mutta uskon ryhmän sopivan meille tasoltaan aivan hyvin. Kevään tulon huomaa myös emännän aktivoitumisessa. Kun sää lämpenee (tosin tuskastuttavan hitaasti!) ja illat ovat valoisia, alkaa mieli suuntautua enemmän koiraharrastusten pariin.

Mieleni muuttuu aina maaliskuussa. Mikään ei ole niin mahtava paikka ulkoiluttaa koiria vapaana, kuin aurinkoinen järven jää. Jos vielä jäällä on lunta sopivasti ja pienoinen kantohanki, niin mikäs on ulkoilessa. Olemme kuluneen kuukauden ajan ottaneet ilon irti tästä mahdollisuudesta, sillä lempipaikkamme sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä.

Ansalle jäälenkit ovat olleet erityisen mieluisia. Koiralle kertyy emännän työpäivän aikana melkoisesti energiaa, jota on ihana purkaa juoksemalla vartalo suorana ympäri jäätä. Tänä vuonna lumitilanne on ollut niin suotuisa, että jäälle muodostui loistava kenttä tähän tarkoitukseen. Ja Ansa ei olisi Ansa, ellei sillä olisi aina joku metku mielessä. Kun emäntä kyykistyi hanskat takintaskuissa kuvaamaan koiria, joku hiippaili taakseni ja varasti hanskan. Ja sitten mentiin...

Hähhää, hanska on mun!

Tänään julistimme jäälenkkikauden päättyneeksi ja lähdimme lenkille metsään. Polut olivat pehmeitä ja tarpominen emännän näkökulmasta hankalaa, mutta kevään merkkejä oli mukava seurata. Toisaalta tämäkin vaihe on mukava, sillä käärmeet ovat vielä poissa vaarantamassa russeleiden maastolenkkeilyä.

Eilen kävimme Triinen kanssa korkkaamassa agilityn 2-luokan seuran omissa kisoissa. Agilityrata meni kontaktien puolesta puhtaasti, mutta innokas kontaktitreenaminen kostautui putki - A-este -yhdistelmässä. Triine ei tahtonut millään mennä A:n alla olevaan putkeen, vaan yritti jääräpäisesti A:lle. Hylkyhän siitä tuli, mutta muuten rata meni virheittä.

Hyppyradalla emännälle tuli lyllertämisen lakipiste vastaan okserin kohdalla, jossa olin auttamattomasti myöhässä. Ohjasin Triinen esteelle niin huonosti, että rimat lensivät. Muuten rata meni puhtaasti ja erään tiukan ohjauskulman onnistuminen jätti hyvät kisafiilikset. Olimme lopputuloksissa sentään kuudennella sijalla. Tästä onkin hyvä aloittaa kevään kisakausi!

Mitäkö meille kuuluu? No, syksyn huipputapaus oli ehdottomasti Vikkelätassujen i-pentueen kokoontuminen syyskuun lopulla. Olin varannut koirakerhomme treenihallin käyttöömme, ja paikalle pääsivät kaikki: Svea, Milli ja Malva omistajineen sekä tietysti Ansa ja Triine. Ohjelmassa oli agilityesteisiin tutustumista, näyttelytreeniä ja herkuttelua yhteisen nyyttäripöydän antimilla. Svea on tietysti agilityssa aivan omassa sarjassaan, sillä se on kuluvana talvena noussut kilpailemaan 3-luokkaan! Malva ja Milli kokeilivat esteitä ensimmäistä kertaa nuorten omistajiensa ohjaamina, mutta hämmästyttävän rohkeasti ne kokeilivat estehyppyjä ja putkia!

Valitettavasti hallin sisällä otetut kuvat ovat riittämättömän valon takia niin heikkotasoisia, etten liitä tähän kuvia vauhdikkaasta päivästä. Ulkona satoi välillä kaatamalla, joten onneksi olimme päässeet sisätiloihin kokoontumaan. Oli ihanaa nähdä koko pentue aikuisina. Kaikki niin reippaita ja touhukkaita russeleita!

Kesä oli muuten kamala - säiden puolesta. En yleensä kitise säästä, sillä minkäs sille mahtaa. Mutta jos kesällä sataa kuukauden putkeen ja paleltaa, on vuoden paras vaihe auttamatta pilalla. Olen oikea kesäihminen, ja viime kesänä lämmöstä nauttiminen jäi liian vähäiseksi.

Koska muutimme nykyiseen kotiimme viime vuoden syksyllä, oli nyt ensimmäinen mahdollisuus yrittää kasvattaa pihassa jotain puutarhanhoitoon viittaavaa. Valitettavasti sain huomata, että minulla on liian touhukas apulainen. Kaikki yritykseni kasvattaa jotain muualla kuin metrin korkeudessa, oli Ansan kanssa mahdotonta.

Miten niin mä?

Kesällä pääsimme käymään lähes ulkomailla, kun lähdimme mökkeilemään Ahvenanmaalle. Mukaan lähti myös siskoni perheessä asuva vanhin koirani Wanda. Koska kaikki koirat eivät mahtuneet autoon, päätin viedä Ansan viikon ajaksi lomailemaan tuttuun koirahoitolaan. Ansalle tuo hoitopaikka on kuin hauska koiraleiri. Hoitola on hyvin kodinomainen, ja Ansa saa leikkiä ulkotarhassa muiden hoitokoirien kanssa. Kun kävin hakemassa Ansan viikon päätteeksi, olivat silmäni tippua päästä. Meidän jengissä Ansa huutelee isoille koirille, mutta hoitolan tarhassa se leikki innoissaan koiralaumassa, jossa oli kaikenkokoisia koiria! Ja sillä oli selvästi hauskaa!

Ahvenanmaalla Wappu sai toteuttaa itseään mielein määrin eli uida. Wappu tosin ei ui yksin, vaan kaipaa aina uintiseuraa. Koska siskonpoikani ja hänen ystävänsä uivat lähes koko ajan, Wapulla ei seuraa puuttunut. Meressä uimisessa oli se kumma juttu, että Wapulle ei tullut hotspotia (märkivä ihotulehdus) koko aikana. Olisiko syynä suolainen merivesi? Järvivedestä Wappu sai hotspotin jo kesän alussa.

Lomaviikon norppa ja hylje. 

Syksyllä päätin, että 9-vuotias Wappu voi jäädä agilityssa kisaamisesta eläkkeelle. Wappu on päässyt 3-luokkaan ja saavuttanut sieltä pari 0-tulostakin. Wapun vauhti ei kuitenkaan riitä enää agilityvalion arvon tavoitteluun, joten tästä eteenpäin polvivaivainen ohjaaja keskittyy nuorempien kisakoirien tavoitteisiin. Wappu käy edelleen viikoittain treenamassa ja nauttii eläkeläisagilitysta täysin siemauksin.

Wanda, Wappu ja keppi Ahvenanmaalla. 

Syksyn aikana Wanda kävi hammakiven poistossa, ja silloin eläinlääkäri löysi sen sydämestä sivuäänen. Asia vaati jatkotutkimuksia, joten vein Wandan sydämen ultraäänitutkimuksiin. 13-vuotiaalta Wandalta löytyi tutkimuksissa sydämestä läpän paksuuntuma ja vuoto. Sydämen toinen kammio ja eteinen ovat myös jo hieman laajentuneet. Eläinlääkärin neuvosta aloitamme sydänlääkityksen, vaikka Wandalla ei mitään oireita olekaan. Toivottavasti ajoissa aloitettu lääkitys antaa Wandalle vielä monia hauskoja russelivuosia. Koira on tällä hetkellä oma hassu itsensä, eikä asia näytä sitä vaivaavan millään tavalla.

Talven mahtavimpia juttuja on ollut Triinen nousu lopulta agilityn 2-luokkaan. Triineltä ei ole puuttunut vauhtia ja taitoakin on - se on huomattavasti helpompi ohjattava kuin esimerkiksi Wappu. Ongelmamme on ollut kisatilanteissa tapahtuvat kontaktivirheet. Treeneissä koira pysähtyy kontakteille kuin tatti, mutta kisoissa se on tehnyt joka radalla vähintään yhden kontaktivirheen. Syksyn kisat olivat turhauttavia: välillä viimeinen puuttuva 0-tulos oli niin hilkulla, ja sitten lennokas A-esteen kontaktinylitys pilasi kaiken...

Alkutalvesta pääsin koirakerhomme järjestämälle kontaktiluennolle, jonka piti Lotta Vuorela. Ideana oli käyttää Silvia Trkmanin laatikkomenetelmää. Eipä muuta kuin Triinelle kisatauko ja aloitimme laatikolla treenaamalla kontaktiharjoittelun aivan uudestaan. 

Viikko sitten oli aika katsastaa, miten oppi on mennyt perille. Puolen vuoden kisatauon jälkeen menimme Triinen kanssa oman seuramme järjestämiin kisoihin. Jännitys kupli vatsassa, kun starttasimme Triinen kanssa viimeisenä radalle. Rata meni puhtaasi, vaikka A-esteen kontaktiin en ollut aivan tyytyväinen. Loppujen lopuksi voitimme kisan 0-tuloksella ja nyt Triine on mini 2-luokkalainen! Ohjaaja leijui kisahallin katossa koko päivän. Koskaan ei kannata antaa periksi!

En ole todellakaan talvi-ihminen, mutta maaliskuussa kaikki on toisin. Aurinko paistaa, järven jäällä on mukava kantohanki, ja koirien kanssa saa tehdä ihania jäälenkkejä päivittäin. Vikkelätassujen väki toivottavaa kaikille hyvää kevättä!

Oma piha on ollut meille ihan ykkösjuttu. Vaikka piha ei ole suurensuuri, se on kansoitettu kesänautiskelijoilla. Ansa viettää ulkona aikaa aamusta iltaan. Emäntä tajusi jo varhaisessa vaiheessa, että viherpeukalointi ja Ansa eivät sovi samaan pihaan. Nyt kukat ovat ruukuissa, enkä edes haaveile ihmeemmistä istutuksista tuon kaivinkoneen kanssa.

Wappu on aina ollut varsinainen auringonpalvoja, ja nyt se pinkaisee ulos jo aamusta valtaamaan ensimmäisenä parhaan koiratyynyn. Wappu toipui steriloinnista nopeasti ja on muuttunut leikkisämmäksi. Valitettavasti myös sen paino on noussut, vaikka olen yrittänyt seurata tarkasti sen saamaa ruokamäärää. Ehkäpä tässäkin asiassa päästään balanssiin, kun agilitytreenaus ja kisaaminen alkavat kunnolla.

Triinen ja Ansan aktivointileluna on naapurin kaksi kissaa. Muhkeat kollit Roope ja Rasmus loikoilevat naapurin pihalla nurmikon katveessa, ja nauttivat silmin nähden aidan takaa kyttäävien russeleiden täpinöinnistä. Joinakin aamuna toinen kissoista on istunut myös korkealla väliaidalla ja tuijottanut ikkunasta keittiöömme. Keittelepä siinä aamukahvia tiukan valvonnan alaisena...

Alkukesän tärkein juttu on ollut Ansan näytteluran käynnistyminen. Kevään aikana olemme käyneet niin näyttelykurssilla kuin koirakerhomme näyttelytreeneissä. Toukokuussa menimme mätsäriin, joissa kolmen sinisen nauhan saaneen minikoiran joukosta Ansa valittiin toiseksi. Ansa esiintyi reippaasti ja seisoi pöydälläkin niin hyvin, että saatoin iloisin mielin lähteä Tuuriin.

Tuurin näyttelyssä mukana oli myös Ansan siskon Svea. Svealla oli edellisenä viikonloppuna ollut loistava näyttelypäivä Mäntässä, sillä se oli ollut ERI NUK1 SA PN2 VASERT!  Nyt Nuorten narttujen luokassa oli vain Svea ja Ansa. Molemmat saivat EH:n ja kilpailuokassa Svea oli NUK1 ja Ansa NUK2. Ansan arvostelu oli seuraava:

Tuomari Vesa Lehtonen:

Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Hieman lyhyt kaula. Selkälinja saisi olla suorempi. Riittävä runko. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvällä askeleella, mutta vielä tipahtaa edestä liikkuessaan.

Koiran käyttäytymisen arvioinnissa kohdassa "Suhtautuminen tuomariin" oli ruksattu kohta "rodunomainen lähestyttäessä".

Olen tyytyväinen Ansan arviointiin, mutta Svealle olisi tietysti odottanut parempaa menestystä aikaisempien saavutusten johdosta. Ansan reippaus vesisateessa oli ilonaihe ja pöydälläkin se seisoi topakasti. Pitkään tehty työ pöytäkammon voittamiseksi siis onnistui!

Viimeisen kuukauden aikana olemme kaikilla harrastusrintamilla viettäneet melkoista hiljaiseloa. Emännän työkiireet, Wapun leikkauksesta toipuminen ja Triinen ja Ansan juoksut ovat pitäneet meidät tauolla. Kun Wapun leikkauksesta oli kulunut kolme viikkoa, kävimme treenihallilla. Wapun kanssa en tehnyt hyppyjä enkä juuri muutakaan ihmeellistä, ainoastaan pientä aktivointia. Triinellä oli juoksu ja se sai pysytellä autossa.

Ansan kanssa treenasin lyhyitä radanpätkiä ja ilokseni sen pujottelu verkkojen avulla on kehittynyt melkoisesti. Hallissa on pieni pennuille tarkoitettu kontaktienharjoittelueste ja laitoin Ansan menemään sen läpi. Yllätykseni oli melkoinen, kun A-osan alastulolla Ansa pysähtyi hienoon two-on-two-off -asentoon! Kuinka ihmeessä - enhän minä ole sitä sille ehtinyt vielä kunnolla opettaa... Sitten muistin: käyn kerran kuussa vetämässä agilityryhmää, jossa vuorottelee kolme kouluttajaa. Omalla koulutusvuorollani olen ottanut Ansan halliin mukaan istumaan boksissa ja siedättymään hallimeteliin. Yksi ryhmäläisistämme on ottanut asiakseen ottaa odotellessaan Ansan boksista ja teettänyt sillä kaikenlaista. En ole aidan takaa sen tarkemmin nähnyt heidän puuhiaan, mutta samanlaisella harjoittelukontaktiesteellä Ansa on kiipeillyt ja viimeksi se oli makkararingissä muiden odottelijoiden kanssa.  En olisi arvannut, että Ansalle opit ovat menneet näin hyvin perille!

Nyt Triinen juoksu on ohi ja Ansalla on vuorostaan juoksu. Kävimme tänään hallilla treenaamassa pitkästä aikaa kunnolla. Triine ja Wappu olivat tietysti intoa täynnä ja Ansan kohtalona oli turhautua autossa. Kesän agilitykilpailut odottavat, joten nyt olisi kiire saada niin emäntä kuin koiratkin kisakuntoon.

Wappu viettää täällä nimipäiväänsä "sairaalapaitulissa". Perjantaina onnistui vihdoinkin Wapun sterilointi, jota olen yrittänyt saada mahdolliseksi jo pitkän aikaa.

Wapulla on juoksujen jälkeen joka kerta valeraskaus, joka on tosi vaivalloinen. Koira tekee pesää, vinkuu, puolustaa näkymättömiä pentujaan ja on kärttyinen. Agilitya koira harrastaa sata lasissa kuten muulloinkin, mutta muuten sen elämä on tosi tuskaista. Wapulle on ollut vaikea saada leikkausaikaa, sillä valeraskaus kestää pitkään. Narttukoirallahan täytyy hormonitoiminnan olla rauhoittunut, jotta sen voi steriloida. 

Pari viikkoa sitten vein Wapun eläinlääkärille tutkittavaksi. Eläinlääkäri oli aivan ällistynyt, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt koiraa, jonka valeraskaus kestäisi näin pitkään. Ajattelin jo ilmoittaa Wapun Guinnesin ennätyskirjaan, mutta päädyin kuitenkin sopimaan sterilointiajan kahden viikon päähän. Wappu sai myös mukaansa lääkkeen, jolla maidontuotanto lopetettiin. Näin varmistimme, että Wapulle löytyy varmasti hyvä ajankohta leikkaukseen.

Leikkauksen yhteydessä Wapulta löytyi myös pieni nisäkasvain, joka poistettiin samalla. Itse en ollut tätä huomannut, vaikka Blankan kuoleman jälkeen olen tutkinut koirieni nisiä erityisen tarkasti. Nyt Wapulla on todella pitkä leikkaushaava, sillä sterilointihaava ja nisäkasvainhaava ovat peräkkäin.

Ensimmäinen yö oli toipilaalla todella tuskainen. Onneksi olin varannut hyvät kipulääkkeet, joita annostelin parhaani mukaan. Vuorokauden kuluttua koira alkoikin voida paremmin. Tällä hetkellä Wappu on levollinen sisällä ja ulkona se kulkee varsin reippaasti. Ainoa ongelma on silloin tällöin kiusaavat vatsavaivat, jotka varmaan johtuvat kipulääkkeistä. Wappu on aina ollut melko herkkävatsainen.

Olen askarrellut Wapulle vauvanbodysta suojahaalarit, jotta se ei pääsisi nuolemaan haavaa. Välillä olen laittanut sille myös kaulurin, mutta silloin sen vointi heikkenee radikaalisti. Russelit ne osaavat esittää asiansa selvästi.

Onneksi sterilaatio onnistui vihdoinkin. Toivottavasti jatkossa Wapun elämä muuttuu leppoisammaksi, kun ei tarvitse elää vauhdikkaan hormonitoiminnan pyörityksessä.

Viime viikolla emännälle osui työreissu, joka kesti niin pitkän päivän, että koirille piti keksiä hoitojärjestelmä. Jostain syystä kaikille tutuillani on niin paljon koiria, ettei kukaan halua kaikkia kolmea mussukkaani hoitoonsa kerralla. Lopulta ratkaisin päiväohjelman siten, että Wappu jäi kotiin ja siskonpoikani kävi ulkoiluttamassa sitä. Triine meni hoitoon siskoni perheeseen ja lähti sinne jo edellisenä yönä, jotta aamuni ei kuluisi koirien hoitoonkuskaamisessa. Ansan suhteen olin varma, että sille paras paikka on kodinomainen koirahoitola, jossa se vietti jo viime kesänä jakson. Ansa tulisi varmaan hulluksi, jos sen pitäisi olla ylipitkä päivä kotona pelkällä lenkityksellä. Ansakin sai lähteä  "koiraleirille " jo edellisenä iltana.

Hoitolanomistaja otti Ansan mielellään hoitoonsa, sillä viime kesänä se oli ihastunut Ansaan, joka kasvoi 10 päivän aikana arasta pikkukoirasta topakaksi hoitolavieraaksi. Tällä kertaa talossa oli hoidossa hyvin isoja koiria, joten hoitolanomistaja laittoi Ansan ensin portin taa muista erilleen, ettei se pelästyisi. Ansapa ilmoitti, ettei se halua olla missään portin takana. Niin Ansa sai olla muiden joukossa - kaverinaan mm. tanskandoggi! Yön se sai nukkua hoitolanomistajan sängyssä. Kotiin hain seuraava päivänä hyvin reippaan ja iloisen pikkukoiran, jolla selvästi oli ollut kiva vuorokausi. Kyllä on hienoa, kun on olemassa näin hyvä hoitopaikka koirille!

Hauskaa vappua ja kyykäärmeetöntä kevättä kaikille lukijoillemme!