Viikko sitten olimme Seinäjoella seuraamassa agilityn MM-joukkuekarsintoja. Oikeastaan emäntä oli seuraamassa ja koirat viettivät viikonlopun autossa. Onneksi sää oli vilpoinen, joten koirilla ei ollut kisapaikalla mitään hätää. Kisojen välissä hain kolmikon autosta ja teimme lenkkejä tutuissa maastoissa, joissa emäntä on äheltänyt pienenä suksien kanssa ja suunnistanut lukioikäisenä. Puitteet karsintojen järjestämiselle olivat hyvät: keinonurminen halli oli avara ja hallin ympärillä oli loistavat ulkoilutusmaastot.

Ilokseni sain huomata, että minikoirien finaaliin selvisi russeleita melkoinen joukko. Kymmenessä vuodessa russelista on tullut hyvin suosittu miniluokan agilitykoirarotu. Jännitystä riittikin kahdelle päivälle melkoisesti. Lopputuloksissa Wapun siskopuoli Kipsu oli 19. ja täysveli Nikke 24. Molemmilla on sama isä Vili, joka oli aikoinaan MM-joukkueessa varasijalla.

Kotiin palattuamme olemme agilityn treenaamisen lisäksi jatkaneet mejä-treenejä. Tällä viikolla koirat pääsivät nuuhkimaan vuorokauden vanha jälkeä. Wapun jälki oli erityisen haastava hankalan maaston takia, sillä välillä etenimme korkeassa heinikossa ja jos jonkinlaisissa ryteiköissä. Valitettavasti merkkauksemme ei tahtonut paikoin näkyä, joten jouduin välillä pysäyttämään koiran, kun en tiennyt olimmeko jäljellä. Wappu teki välillä kaarroksia, joten minun olisi pitänyt pystyä tarkemmin seuraamaan sitä, onko koira jäljellä vai tekemässä hukkaa. Joudun siis vielä kehittelemään pyykkipoika+nauha -viritelmiäni.

Triine ja Ansa saivat myös lyhyet jäljet, jotka molemmat ajoivat innokkaasti. Välillä tuli pieniä kaarroksia, mutta kumpikin löysi takaisin jäljelle oma-aloitteisesti. Peuransorkat ovat pakastimesta huvenneet, joten tällä kertaa kaadolla oli palkintona rasia, jossa oli makupaloja. Ahneelle Triinelle se sopi vallan mainiosti.

Treenikaverinamme oli agility-ystäväni, jonka bretagnenbassetit saivat kokeilla ensimmäistä kertaa omaa jälkeä. Nuorempi oli vasta 14 viikkoa vanha ja selvitti lyhyen jäljen tarmokkaasti. Lämpötila oli huikeat +28 astetta, joten lopuksi treenikaverini tarjoavat munkkipossut kylmän juoman kera maistuivat taivaalliselta metsätien reunassa.

MM-kisakarsinnoissa oli myynnissä alennuksessa Ottosonin koirien älypelejä. Ostin niitä kaksi, toisen Wandalle ja toisen omille koirilleni. Pakkauksessa ilmoitettiin pelien vaikeustasoksi 2. Pelissä koiran on siirrettävä liikkuvia kiekkoja, joiden alla on makupaloja piilossa. Lisäksi pelissä on kaksi puista kuppia alassuin käännettynä, jotka koiran tulisi nostaa hampaillaan ilmaan.

Ryhdyimme siskoni kanssa mielenkiinnolla testaamaan pelejä. Mutta ovatko pelit todella ÄLYpelejä vai AHNEUSpelejä? Nimittäin molemmat välkyt Wanda ja Wappu (sekä hieman vähemmän välkympi Ansa) aloittavat kyllä innolla makupalojen etsinnän, mutta luovuttavat jossain vaiheessa ja pyytävät apua tai vihjeitä. Sen sijaan Triine - joka ei mielestäni ole penaalin terävin kynä - selvittää pelin vaivatta. Hurjalla tarmolla se raapii tassuillaan kiekkoja sivuun, ja pökkii kuonollaan tai nostaa hampaillaan puukupit paikoiltaan. 

 

Helppoa kuin heinänteko, tuumii Triine.

Toinen kesän tärkeistä ajanvietteistä on uinti. Kaikki koirani ovat hulluna uimiseen, mutta valitettavasti Wapun voi päästää järveen vain säästeliäästi. Koira nimittäin alkaa rapsutella itseään uinnin jälkeen. Olen nyt kokeillut koirille ruokalisänä erityistä öljyä, jonka pitäisi auttaa turkin ja ihon kutinaan. Edellen Wappu rapsuttelee itseään, mutta hotspotilta olemme onneksi säästyneet. Kuinka vaikea onkaan kiertää Wapun kanssa järvet, kun koira hinkuaa uimaan joka päivä!

Viime viikonlopun helteissä koirat kuitenkin pääsivät pulahtamaan Näsijärveen. Mukana oli koirien uusi suosikkilelu: kelluva Wuppa. Wappua katsellessa voi ihmetellä, mitä russeli tekee hännällään uidessaan? Matkalla lelua noutamaan häntä heiluu puolelta toiselle, mutta entäpä koiran lähestyessä rantaa...

Onko häntä masto vai vakaaja?

Triinekin innostui noutamaan lelua järvestä:

 

Ansa ei halua luovuttaa ihanaa lelua, vaan jää seisoskelemaan rantaveteen aarteensa kanssa.

 

Olemme Ansan kanssa olleet kesän aikana tapakasvatuskurssilla. Kurssilla on harjoiteltu aivan perusasioita, kuten rauhoittumista, kouluttajan käsittelyn "kestämistä", ohituksia ja luoksetuloa. Ansa osaa luoksetulon hyvin, mutta koiralle on tuonut haastetta rauhoittua ja keskittyä tehtäviin muiden koirien läsnäollessa. Kurssi on sopinut meille hyvin kesäohjelmaksi.

Nyt kurssilla on kahden viikon tauko, ja kouluttaja antoi meille tehtäväksi opettaa koiralle jonkin tempun ensi kertaa varten. Tajusin, että Ansa osaa hädin tuskin antaa tassua! Monen koiran laumassa käy juuri näin: ensimmäinen ja toinen koira osaavat toistakymmentä temppua, mutta siitä eteenpäin ei enää omistajan aika riitäkään temppujen opettamiseen. Triinekin osaa vain muutaman tempun. Aloin heti kehitellä Ansalle temppurepertuaaria. Kerron seuraavassa blogissa miten onnistuimme.