Blogimme on pitänyt pitkää päivitystaukoa. Kesällä nimittäin koko Vuodatus-sivusto kaatui ja korjaaminen kesti pitkään. Kun sivusto saatiin taas toimivaksi, olivat kaikki valokuvat kadonneet! Mietin pitkään, mitä tekisin tämän blogin kanssa. Haluan kuitenkin jatkaa tällä samalla blogisivustolla, sillä tämä on kuin päiväkirja - vuosien taakse muistoja koiramaisesta elämästä. Valokuvia en aio enää kerätä takaisin menneisiin teksteihin. Nykyinen sivusto on kuulemma varmennettu uudella tavalla, joten vastaanvanlaista ei enää pääse tapahtumaan. Toivotaan niin!

Mitäkö meille kuuluu? No, syksyn huipputapaus oli ehdottomasti Vikkelätassujen i-pentueen kokoontuminen syyskuun lopulla. Olin varannut koirakerhomme treenihallin käyttöömme, ja paikalle pääsivät kaikki: Svea, Milli ja Malva omistajineen sekä tietysti Ansa ja Triine. Ohjelmassa oli agilityesteisiin tutustumista, näyttelytreeniä ja herkuttelua yhteisen nyyttäripöydän antimilla. Svea on tietysti agilityssa aivan omassa sarjassaan, sillä se on kuluvana talvena noussut kilpailemaan 3-luokkaan! Malva ja Milli kokeilivat esteitä ensimmäistä kertaa nuorten omistajiensa ohjaamina, mutta hämmästyttävän rohkeasti ne kokeilivat estehyppyjä ja putkia!

Valitettavasti hallin sisällä otetut kuvat ovat riittämättömän valon takia niin heikkotasoisia, etten liitä tähän kuvia vauhdikkaasta päivästä. Ulkona satoi välillä kaatamalla, joten onneksi olimme päässeet sisätiloihin kokoontumaan. Oli ihanaa nähdä koko pentue aikuisina. Kaikki niin reippaita ja touhukkaita russeleita!

Kesä oli muuten kamala - säiden puolesta. En yleensä kitise säästä, sillä minkäs sille mahtaa. Mutta jos kesällä sataa kuukauden putkeen ja paleltaa, on vuoden paras vaihe auttamatta pilalla. Olen oikea kesäihminen, ja viime kesänä lämmöstä nauttiminen jäi liian vähäiseksi.

Koska muutimme nykyiseen kotiimme viime vuoden syksyllä, oli nyt ensimmäinen mahdollisuus yrittää kasvattaa pihassa jotain puutarhanhoitoon viittaavaa. Valitettavasti sain huomata, että minulla on liian touhukas apulainen. Kaikki yritykseni kasvattaa jotain muualla kuin metrin korkeudessa, oli Ansan kanssa mahdotonta.

Miten niin mä?

Kesällä pääsimme käymään lähes ulkomailla, kun lähdimme mökkeilemään Ahvenanmaalle. Mukaan lähti myös siskoni perheessä asuva vanhin koirani Wanda. Koska kaikki koirat eivät mahtuneet autoon, päätin viedä Ansan viikon ajaksi lomailemaan tuttuun koirahoitolaan. Ansalle tuo hoitopaikka on kuin hauska koiraleiri. Hoitola on hyvin kodinomainen, ja Ansa saa leikkiä ulkotarhassa muiden hoitokoirien kanssa. Kun kävin hakemassa Ansan viikon päätteeksi, olivat silmäni tippua päästä. Meidän jengissä Ansa huutelee isoille koirille, mutta hoitolan tarhassa se leikki innoissaan koiralaumassa, jossa oli kaikenkokoisia koiria! Ja sillä oli selvästi hauskaa!

Ahvenanmaalla Wappu sai toteuttaa itseään mielein määrin eli uida. Wappu tosin ei ui yksin, vaan kaipaa aina uintiseuraa. Koska siskonpoikani ja hänen ystävänsä uivat lähes koko ajan, Wapulla ei seuraa puuttunut. Meressä uimisessa oli se kumma juttu, että Wapulle ei tullut hotspotia (märkivä ihotulehdus) koko aikana. Olisiko syynä suolainen merivesi? Järvivedestä Wappu sai hotspotin jo kesän alussa.

Lomaviikon norppa ja hylje. 

Syksyllä päätin, että 9-vuotias Wappu voi jäädä agilityssa kisaamisesta eläkkeelle. Wappu on päässyt 3-luokkaan ja saavuttanut sieltä pari 0-tulostakin. Wapun vauhti ei kuitenkaan riitä enää agilityvalion arvon tavoitteluun, joten tästä eteenpäin polvivaivainen ohjaaja keskittyy nuorempien kisakoirien tavoitteisiin. Wappu käy edelleen viikoittain treenamassa ja nauttii eläkeläisagilitysta täysin siemauksin.

Wanda, Wappu ja keppi Ahvenanmaalla. 

Syksyn aikana Wanda kävi hammakiven poistossa, ja silloin eläinlääkäri löysi sen sydämestä sivuäänen. Asia vaati jatkotutkimuksia, joten vein Wandan sydämen ultraäänitutkimuksiin. 13-vuotiaalta Wandalta löytyi tutkimuksissa sydämestä läpän paksuuntuma ja vuoto. Sydämen toinen kammio ja eteinen ovat myös jo hieman laajentuneet. Eläinlääkärin neuvosta aloitamme sydänlääkityksen, vaikka Wandalla ei mitään oireita olekaan. Toivottavasti ajoissa aloitettu lääkitys antaa Wandalle vielä monia hauskoja russelivuosia. Koira on tällä hetkellä oma hassu itsensä, eikä asia näytä sitä vaivaavan millään tavalla.

Talven mahtavimpia juttuja on ollut Triinen nousu lopulta agilityn 2-luokkaan. Triineltä ei ole puuttunut vauhtia ja taitoakin on - se on huomattavasti helpompi ohjattava kuin esimerkiksi Wappu. Ongelmamme on ollut kisatilanteissa tapahtuvat kontaktivirheet. Treeneissä koira pysähtyy kontakteille kuin tatti, mutta kisoissa se on tehnyt joka radalla vähintään yhden kontaktivirheen. Syksyn kisat olivat turhauttavia: välillä viimeinen puuttuva 0-tulos oli niin hilkulla, ja sitten lennokas A-esteen kontaktinylitys pilasi kaiken...

Alkutalvesta pääsin koirakerhomme järjestämälle kontaktiluennolle, jonka piti Lotta Vuorela. Ideana oli käyttää Silvia Trkmanin laatikkomenetelmää. Eipä muuta kuin Triinelle kisatauko ja aloitimme laatikolla treenaamalla kontaktiharjoittelun aivan uudestaan. 

Viikko sitten oli aika katsastaa, miten oppi on mennyt perille. Puolen vuoden kisatauon jälkeen menimme Triinen kanssa oman seuramme järjestämiin kisoihin. Jännitys kupli vatsassa, kun starttasimme Triinen kanssa viimeisenä radalle. Rata meni puhtaasi, vaikka A-esteen kontaktiin en ollut aivan tyytyväinen. Loppujen lopuksi voitimme kisan 0-tuloksella ja nyt Triine on mini 2-luokkalainen! Ohjaaja leijui kisahallin katossa koko päivän. Koskaan ei kannata antaa periksi!

En ole todellakaan talvi-ihminen, mutta maaliskuussa kaikki on toisin. Aurinko paistaa, järven jäällä on mukava kantohanki, ja koirien kanssa saa tehdä ihania jäälenkkejä päivittäin. Vikkelätassujen väki toivottavaa kaikille hyvää kevättä!